Pieni ja värikäs Hoi An on varmasti yksi Vietnamin kauneimmista ja tunnelmallisimmista kaupungeista. Siirtyminen viileästä Dalatista vähemmän viilempään, mutta saapuessamme sateiseen Hoi Aniin oli oma prosessinsa. Lähdimme Dalatista aikaisin aamulla kohti Nha Trangia. Bussimatka vuoristosta alas rannikolle oli huikeiden maisemien saattelema. Matka kesti noin viisi tuntia. Otimme tarkoituksella aamubussin, koska näin meille jäi noin 6 tuntia aikaa tutustua pikaisesti Nha Trangiin ennen seuraavaa ajomatkaa. Muutenkin oli mukava jaloitella, sillä illalla matkamme jatkui Nha Trangista yöbussilla kohti Hoi Ania. Yöllinen bussimatka kesti reilun 12 tuntia, mutta matka meni yllättävän kivuttomasti. Pidempien matkojen taittaminen Vietnamissa on tehty melko miellyttäväksi. Kiitos siitä kuuluu makuubusseille (sleeping bus), joissa matka taittuu istumisen sijaan mukavasti makuuasennossa. Eikä kyyti käy kukkarollekaan kovin kalliiksi, sillä 650 km matka taittui 330000 VND (= n. 14 €) hintaan.

Hoi Anin vanhan kaupungin rakennukset temppeleineen sekä kapeat kadut kiinalaistyylisten lyhtyjen loisteineen ja katukauppiaineen luovat kaikessa kauneudessaan idyllisen ilmapiirin ja unohtumattoman kokemuksen. Vaikka alue on pääosin täynnä turisteille suunnattuja putiikkeja ja ravintoloita, on tunnelma alueella siitä huolimatta ihastuttavan intiimi. Hoi Anin keskusta-alue on suojeltu ja se on listattu Unescon maailmanperintökohteeksi.

Hoi An oli 1400-1800-luvuilla yksi Kaakkois-Aasian merkittävimmistä satamakaupungeista ja kaupankäynnin keskuksista. Kauppalaivoja kävi niin Kaakkois-Aasiasta ja Aasiasta kuin myös muualta maailmasta. Suuri osa Thu Bon joen varren rakennuksista palvelikin kaupankäyntiä, joen puoleisen sivustan toimiessa lastaustilana ja rakennuksen toisen päädyn eli kadun puoleisen osan ollessa avoin ostosten tekijöille. Monet kiinalaiset ja japanilaiset myyjät saapuivat tuulten kuljettamana kaupunkiin keväällä ja palasivat takaisin kotimaihinsa kesällä. Kaupungin rakennuskannassa näkyykin erityisesti kiinalaisten ja japanilaisten jättämä kädenjälki.

Kaupungin katuja voi tallata edes takaisin kyllästymättä niihin. Matkaajille myydään 120 000 VND (= n. 5 €) hintaan lippua, joka oikeuttaa sisäänpääsyn omavalintaisesti viiteen eri kaupungin nähtävyyteen: vanhoihin rakennuksiin, temppeleihin, museoihin tai vaikka paikallista musiikkia, tanssia ja bingoa sisältävään kulttuurielämykseen.

Hoi An on ruokailijan unelma. Kaupunki tarjosi yhdet parhaimmista ruokakokemuksista Vietnamissa. Paikallisina erikoisuuksina tarjolla oli muun muassa Cao Lauta, White Rosea ja Won Tonia. Kadulla on myös lukuisia kärryin ja korein varustautuneita myyjiä, jotka kauppaavat erilaista pientä purtavaa. Täytyy sanoa, että makuvalikoima oli valtava ja tällainen lähes-kaikesta-muusta-paitsi-selleristä-pitävä voikin vain herkutella kaupungin kaduilla. Parhaimmat ja edullisimmat ruoat löytyivät ehdottomasti katukärryistä, lähellä japanilaista siltaa sjaitsevista joen varren katukeittiöistä sekä marketin ruokalooseista.

Pääsin Hoi Anissa testaamaan Dalatin silkkitehdaskäynniltä saatuja oppeja, kuinka erottaa hyvälaatuinen silkki keinomateriaaleista. Pohdin ennen reissuani, että investoinko mukaani silkkimakuupussin. Sitä en tehnyt, mutta matkan varrella olisi pussille ajoittain ollut tarvetta. Kaikissa majoituspaikoissa, kun ei välttämättä ole pussilakanoita peittojen yllä, eikä peittoja varmastikaan pestä jokaisen käyttökerran jälkeen. Hoi Anissa tuli ensimmäistä kertaa eteeni myynnissä olevia silkipakuupusseja. 100 % silkkiä ja hintakin oli monin verroin edullisempi kuin Suomesta ostettuna, wau! Hinta ja 100 % silkkiä teksti eivät vakuuttaneet, joten päätin kysyä, josko voisin testata materiaalin laadun. Tulentekovälineet esiin ja ”silkkilankaa” siis polttamaan. No, niinhän siinä sitten kävi, että palanut langanpää jäi kovaksi sykkräksi, eli puhtaasta silkistä ei todellakaan ollut kyse, vaan joukossa oli selkeästi keinomateriaalia. Myyjäkin sen sitten tunnusti, ja tarjosi 100 % silkkimakuupussia kelpoalennuksella. Koska olin kaipaillut pussin perään, päädyin ostamaan sen edullisesti 80000 VND:lla (= n. 3,3 €). Pussi palvelkoon tämän matkan, sen verran on silkkilankarihmoja pussin sisäpuolella, että ihan niin ”good qualitya” se ei ole kuin, mitä sitä monissa putiikeissa markkinoitiin. Heh, tämä on Vietnam, kaikki ei ole niin justiinsa :).

Ei niin onnistunut päiväretki My Sonin temppeleille

Teimme Hoi Anissa oleskelun aikana päiväretken (168000 VND = n. 7 €) Hoi Anista noin 40-50 km päässä sijaitsevalle My Sonin temppelialueelle. Matkaa varatessamme meille kerrottiin, että ryhmäkoko on noin 20-25 ihmistä. Totuus valkeni kuitenkin paikan päällä My Sonissa, kun ulostauduimme minibussistamme ja englannin kielinen oppaamme yhdisti kaksi täyttä bussilastillista ihmisiä sekä meidän minibussin ihmiset yhteen ryhmään. Eli yksi englanninkielinen opas yli sadalle hengelle. Toimivaa? Öö, ei. Kun opas johdatti ryhmäänsä pitkässä letkassa temppelialueilta toisille oli puolet tarinasta jo mennyt, kun jonon häntäpää saapui paikalle. Eli kierros jäi jokseenkin informaatioköyhäksi.

My Sonin temppelialue on listattu Unescon maailmanperintökohteeksi. Temppelit on rakennettu 300 – 1200 -luvuilla ja alue on ollut osa Champa-kuningaskunnan rakenteita. Temppelirakenteissa korostuu hindulaisuus. My Son temppelialue oli kauan kadoksissa, kunnes 1800-luvun lopulla tai 1900-luvun alussa temppelit löydettiin viidakkokasvillisuuden peittäminä. Temppeleitä ryhdyttiin välittömästi tutkimaan. Onneksi, sillä temppelialue joutui kokemaan kovia Vietnamin sodan aikaan. Pommitukset tuhosivat suuren osan temppelirakenteista. Alueella onkin nähtävissä lukuisia pommituksesta jääneitä kraatereita ja tuhoutuneiden temppeleiden muodostamia kivikasoja. Temppelit koostuvat kolmesta erilaisesta materiaalista: tiilestä, hiekkakivestä ja vulkanisesta kivestä. Tutkijoille ja arkeologeille on edelleen epäselvää miten sen aikaisilla työvälineillä on saatu rakennettua My Son kaltaisia temppeleitä, tiilien välisestä sidosaineesta ei ole tietoa. My Sonin alueen pommitusten tuhoamia temppeleitä on rekonstruoitu viimeisten vuosikymmenten aikana. Ensimmäisistä ennallistamisista on kulunut noin 30-40 vuotta, ja tänä päivänä voiaan havaita, että tiilien välissä käytetty sementti ei ole kestävä ratkaisu, sillä se on erinomainen kasvualusta sammalille.

My Sonin päiväretki piti sisällään myös laivamatkan lounaineen Thu Bon joella sekä vierailun Cam Kim saarella tutustumassa paikallisiin käsityötaitoihin. Päiväretkikokemus ei ollut päätä huimaava. Kun on nähnyt Angkor Watin loistokkuuden, ei My Son temppelit tuo enää suuria wau-elämyksiä. Toki temppelit ovat eri kuningaskuntien rakennuttamia ja jonkin verran toisistaan poikkeavia, mutta.. Päiväretken ryhmäkoko ei ollut millään tavoin hallittavissa, joten jos alueelle mielii, niin suositeltavaa on tehdä se omatoimisesti. My Sonista voi ostaa erikseen opaspalvelun. Venematka oli myös perussettiä, ei sen ihmeellisempiä maisemia. Kaiken kruunasi myös se, että ohittaessamme rannalla sijaitsevan poliisiaseman kaikki matkustajat pyydettiin yläkannelta sisälle laivaan. Eli ilmeisestikin meitä oli liikaa paatissa. Noh, tämä on Vietnam, ja maan tapa toimia :) Kaikki ei ole niin justiinsa. Cam Kimin saarelle pääsee omatoimisesti paikallisten käyttämällä lautalla, joka kulkee 10-15 minuutin välein An Hoi saaren etelän puoleiselta rannalta. Lauttamatka maksaa 1 $.