Indonesian matkaaja ei voi jättää tilaisuuttaan käyttämättä ja olla vierailematta jollakin maan lukuisista tulivuorista! Indonesia kuuluu osana niin sanottuun Tyynenmeren tulirenkaaseen (Pacific ring of fire) ja on yksi maailman tuliperäisimmistä alueista. Itse suuntasin kulkuni Javan saaren itäosissa sijaitsevalle Kawah Ijenille eli Ijenin kraaterille.

Indonesia on maailman neljänneksi kansoitetuin maa väkiluvun ollessa noin 253 miljoonaa. Noin 58 % maan asukkaista elää Javan saarella, ja saari onkin maailman tiheimmin asuttu saari. Javalla on yli 40 aktiivista tulivuorta. Samalla, kun tulivuoren purkaukset ovat uhka alueella eläville ihmisille, luo purkauksien jälkeensä jättämä ravinteikas tuhka erinomaisen ja hedelmällisen kasvualustan viljelylle ja ruoan tuotannolle – ja sitä kautta kansan kasvulle.

Kohti Javaa

Vietin Nusa Lembonganin jälkeen pari päivää Balilla (Kutalla sekä Sanurissa) ennen siirtymistä Javan saarelle. Sanurissa tapasin uudemman kerran belgialaiset Liesin ja Tomin, sillä olimme Gili Menolla ollessamme suunnittelleet Ijenin valloitusta yhteisvoimin (ryhmäkoon kasvattamiseksi ja kustannusten jakamiseksi). Sanurista suuntasimme Denpasarin Ubungin bussiasemalle ja hyppäsimme paikallisbussiin, joka kyyditsi meidät Balin länsipäähän Gilimanukiin. Matka kesti noin nelisen tuntia, sillä bussi oli halvin mahdollinen (40 000 Rp = 2,90 €) ja matkaajia otettiin tien varrelta kyytiin sitä mukaan, kun halukkaita tien pientareelle ilmestyi. Kyllä, matkasimme siis Balin eteläkärjestä saaren länsiosiin noin 120 km matkan Suomen keskimääräisellä paikallisliikenteen yhden lipun hinnalla. Edullista! Gilimanukista otimme lautan (8000 Rp = 0,60 €) Javan saarelle. Välimatka ei ole pitkä, mutta Balin ja Javan saaren välissä operoivia lauttoja on useita, ja suurin osa merimatka-ajasta (noin 30 – 45 min) meneekin siihen, että lautta odottaa satamalaituriin pääsyä. Lautalla törmäsimme sattumalta paikalliseen Fendyyn, josta tulikin meidän oppaamme Ijenin valloitukseen. Fendyn ystävällisyys, aito innostus, hyvä englannin kielen taito, hienot kohdekertomukset ja kuvat saivat meidät niin vakuuttuneiksi, että muutimme alkuperäissuunnitelmiamme enemmänkin..

Bussi valmiina lähtöön. Turistit (eli me kolme) hypättiin kyytiin bussiasemalta ja paikalliset bussiaseman ulkopuolelta kadulta..

Lautalla Balilta Javalle.

Illallinen ennen 3 tunnin yöunia ja Ijenille lähtöä. Nasi goreng ayam eli paistettua riisiä kanalla. Ja taivaallisen herkullinen guava-mehu.

Kauneudessa kylpevä Kawah Ijen

Ijen tulivuori on yksi harvoista paikoista maailmassa (muita paikkoja Italian Vesuvius ja Etiopian Danakilin syvänteen Dallol), jossa on mahdollista nähdä maan uumenista nousevia, maagisia blue flameseja eli sinisiä liekkejä. Siniset liekit syntyvät, kun tulivuoren sisuksista niin sanottuja fumaroleja pitkin nouseva ja purkautuva kuuma rikkikaasu reagoi happen kanssa. Tämä palamisreaktio näkyy sinisenä hohteena. Blue flamesit oli yksi syy, miksi halusin nähdä juuri Ijenin.

Koska blue flameseja on mahdollista nähdä vain yöaikaan, täytyi vuorelle lähteä aamuvarhain, eli meidän tapauksessa lähtö majapaikastamme koitti yhden aikaan aamuyöstä. Tunnin verran ajelimme vuoren suhteellisen jyrkkiä rinteitä (siinä oli jeepillä kipuamista) ylös parkkipaikalle noin 1850 m korkeuteen merenpinnasta. Parkkipaikalla oli muitakin innokkaita vuoren valloittajia – odottavia sellaisia. Vuorelle pääsyä yöaikaan rajoitetaan tarpeen tullen ja tällä kertaa portit pysyivätkin kiinni aamu neljään asti (normaalisti portit aukeavat kahdelta aamuyöllä). Eli toivo sinisten lieskojen näkemisestä alkoi hiipua, sillä matkaa parkkipaikalta kraaterin reunalle oli taivallettavana 3 km ja nousua reilu 500 metriä, eli 1850 metristä 2386 metriin. Kipuaminen hyväkuntoista tietä/polkua pitkin kesti kuitenkin tunnin verran, joten aamu ehti jo hieman valjeta ennen kraaterin reunan saavuttamista. Tällä kertaa ei siis onnistanut.

Vaikka olisin kovasti halunnut nähdä sinisistä liekeistä hehkuvan kraaterin rinteet, ei sen näkemättä jääminen suuremmin harmittanut. Voin katsella hienoja kuvia internetistä, esimerkiksi tästä National Geographicin artikkelista. Luonto on luonto ja kraaterille pääsyn rajoittamiseen saimme kuulla oppaamme tiedustelujen jälkeen pätevän syynkin. Nimittäin edellisenä päivänä kraaterilla oli sattunut onnettomuus ja seitsemän ihmistä (ilmeisesti suurin osa kaivostyöläisiä) oli joutunut sairaalaan. Syynä onnettomuuteen oli voimakkaat rikkikaasut, jota oli ollut kraaterissa ilmeisesti normaalia enemmän ja aiheuttanut muun muassa tajunnan menetyksiä. Syynä tähän oli joko edellispäivien sateen vaikutus, jolloin kaasut eivät päässeet niin hyvin nousemaan kraaterista ulos tai viereisen tulivuoren Raungin kohonnut aktiivisuus (tulivuorisivusto Vulcano Discoveryn mukaan 4/5, eli lähes purkautumistilassaan). Raungin magmakammio on yhteydessä Ijeniin, mikä tarkoittaa sitä, että Raungin kohonnut aktiivisuus näkyy myös Ijenillä kohonneine kaasun purkautumisineen.

Tulivuori Raung. Etäisyyksien päähän saattoi nähdä nousevat kaasupilvet sekä kuulla jyrinää. Tulivuori ilmoitteli aktiivisuudestaan.

Aamuyön pimeydessä kraaterin reunalle noustessa saattoi haistaa ja maistaa rikkikaasun katkun sekä tuntea silmissä kirvelyä. Sen verran voimakkaasti oli kaasuja matkan varrella huivin läpi hengitettynäkin, että olin tyytyväinen, ettemme päässeet kraaterille yhtään aiemmin. Kaasujen kulku ja määrä vaihtelee päivän mittaan ja myös ilmasta rippuen, mutta oma riskinsä ja vaara kraaterin näkemiseen liittyy aina. Tapasimme parkkipaikalla muun muassa freelancer-valokuvaajan, joka oli edellisvuonna kraaterilla ollessaan vaurioittanut hetkellisesti silmänsä. Nyt sama heppu väen väkisin yritti päästä kraaterille ennen porttien aukeamista uimalasit suojavarusteenaan. (Hmh..itsesuojeluvaiston uupumistako?!) Yritys ei kuitenkaan tuottanut tulosta..

Pääsimme ihastelemaan Ijenin komeaa, turkoosia, maailman suurinta hapanta kraaterijärveä kraaterin reunalta käsin. Näkymät olivat huikeat. Punertava taivaanranta aamuauringon noustessa. Kraaterin harmaiden seinustojen sisälleen puristama, turkoosina hohtava järvi. Keltaisena hehkuvat rikkimuodostumat. Valkoisena pulppuavat, ylöspäin leijailevat ja suuntaansa etsivät kaasupilvet. Silmä lepäsi.

Pääsy alas kraateriin oli estetty. Sinne oli lupa kulkea vain ja ainoastaan kaivostyöläisillä.

Rikki ja Raskaan työn raatajat

Ijen on tunnettu sen rikkimuodostumistaan, jota kaivetaan ja kuljetetaan ihmisvoimin ylös kraaterista jatkojalostettavaksi. Taustalla operoi ulkomaalainen kaivosyhtiö, mutta raskaimman työn tekee paikallinen työntekijä. Työ ei todellakaan ole helpoimmasta päästä, vaan voisinkin väittää, että se sijoittuu melkolailla kärkipäähän, jos mietitään maailman vaarallisimpia, raskaimpia ja alhaisimman palkkatason töitä.

Kaivostyöläiset laskeutuvat varhain aamulla kraateriin, jossa työntekijät louhivat fumarolien läheisyydestä rikkilohkareita. Yhden päivän (aamuyön/aamun) aikana kaivostyölläinen kuljettaa keskimäärin kaksi noin 60-90 kg painoista bambukoreihin lastattua kuormaa 200 m ylös kraaterista ja 3 kilometriä vuoren rinnettä alas punnitusasemalle. Matkan varrella on levähdyspaikkoja ja kaivostyöläiset kantavatkin ensimmäisen lastin levähdyspaikalle, palaavat takaisin ja tuovat mukanaan toisen lastin samaan paikkaan. Näin etapeittain edeten rikki löytää perille punnistusasemalle, josta ulkomaalaisomisteinen kaivosyhtiö ottaa vastaan raaka-aineen ja maksaa kaivostyöläisille palkan kilohintaan, 700 Rp/kg (= 0,05 €/kg), perustuen. Pikaisella laskutoimituksella yhdestä kuormasta (60-90 kg) kaivostyöläinen saa 3 – 4,50 € käteen, ja kahdesta tuplaten eli 6 – 9 €. Työntekijät ovat freelancereita, eikä kaivosyhtiö vastaa vakuutuksista taikka eläkkeistä. Työntekijöillä ei ole mahdollista käydä päivittäin kotonaan, sillä kuljetus kaivosyhtiön rekka-auton kyydissä maksaa 5000 Rp/suunta (= 0,35 €/suunta) ja pienentäisi päiväpalkkaa entisestään. Kaivostyöläiset majoittuvatkin vuoren rinteellä Ijenin Hiltoniksi kutsumassaan leirissään.

Jos oikein muistan, niin kaivosyhtiö nettoaa yli kymmenkertaisen määrän kaivostyöntekijöiltä hankkimastaan ja eteenpäin toimittamastaan rikkikilosta. Luvut kuultuani ja työn nähtyäni hiipii epäilemättä mieleeni ajatus suurten yhtiöiden harjoittamasta riistosta. Surullista todeta, mutta näin meidän maailmamme toimii..

Ei siis voi muuta kuin arvostaa sitä sisukkuutta, jolla noin 150 kaivostyöläistä suoriutuu raskaasta työstään Ijenin kraaterilla. Oppaamme Fendy tunsi suurimman osan työläisistä, ja olikin suorastaan loistavaa, kun Fendy tulkkasi keskustelua. Raskaasta työstä huolimatta oli työmiesten huumori tallella. Oli enemmän kuin ilo tarjota mukana tuomiamme keksejä/crackereitä ohikulkeville kaivostyöläisille. Ja siitä sisukkuudesta vielä: kraaterin reunalla tapasimme edellispäivänä kraaterissa tajunnan menettäneen kaivostyöläisen. Sairaalan kautta takaisin töihin. Onneksi ei sattunut pahemmin. Työntekijöiden terveys ja ruumis on kovalla koetuksella. Myös kuoleman vaara on tiedostettu ja leijuu työntekijöiden alitajunnassa.

Hati hati – voi vaan todeta, kun työntekijä ohittaa sinut juoksuaskelin 80 kg kantamukset olallaan – ole varovainen!