Ensimmäinen kesälomapäiväni lähti käyntiin herätyskellon soitosta, takana viiden tunnin yöunet. Puoli Suomea kiertävä road-/railtrip oli alkamassa. Tavoitteena nähdä kavereita sekä uusia paikkoja. Matkareitti oli jo etukäteen huolella suunniteltu (niin kuin lyhyemmillä reissuillani on ollut tapana..): Kouvola – Tampere – Pirkkala – Pietarsaari – Rokuan kansallispuisto ja Geopark – Valtimo – Joensuu – Kouvola.

Aamun viimeisten pakkailujen jälkeen kiirehdin Kouvolan juna-asemalle. Sujuvien junavaihtojen kautta saavuin puolen päivän aikaan Tampereelle, josta kaverin kyydillä Pirkkalaan pikavisiitille. Iltapäivällä pakattiin kaveriperheen auto, ja lähdettiin porukalla kohti Pietarsaarta.

Jakobstad – Pietarsaari – ”Jeppis”

Rakkaalla lapsella on monta nimeä, vai miten sitä sanotaan? Paikallisten käyttämä nimi kaupungille on Jeppis. Tuleeko se sitten suomen- ja ruotsinkielisten nimien yhdistelmästä vai mistä, on jäänyt minulle hieman hämärän peittoon. Pietarsaari  on nimensä veroisesti ollut aikoinaan saari, joka on kohonnut merenpinnan yläpuolelle noin 1000 vuotta sitten. Maankohoaminen alueella (niin kuin muuallakin Suomessa) johtuu viimeisestä jääkaudesta. Aluetta peittäneen noin 3 kilometrin paksuisen mannerjäätikön paino sai maankuoren painumaan. Kun jääpeite suli ja jäätikkö perääntyi alueelta noin 10500 vuotta sitten, on maankuori pyrkinyt palautumaan takaisin alkuperäiseen asemaansa. Maankohoaminen Perämeren alueella jatkuu edelleen noin 8-9 mm vuosivauhdilla. On arvioitu, että maankuori kohoaa alueella vielä noin 100 m nykyisestä tasostaan – siihen tosin kestää vielä toiset 10000 vuotta.

Pietarsaareen oli sovittu jo jonkinlaiseksi perinteeksi muodostunut entisten opiskelukavereiden tapaaminen – kokoontumispaikan vaihdellessa vuosittain. Perinteeseen on myös kuulunut, ettei koko porukka ole koskaan päässyt samaan aikaan paikalle, vaan joku jää yleensä porukasta uupumaan – niin myös nytkin. Mutta tällä kertaa se en ollut minä:) Eli luvassa oli viikonloppu kavereiden ja heidän perheidensä kanssa. Rentoa oloa, kuulumisten vaihtoa.. ja uuteen kaupunkiin tutustumista! Länsi-Suomi, kun ei ole koskaan oikein tullut minulle tutuksi, muutamia läpiajoreissuja tai kenttäretkiä lukuunottamatta. Olinkin innoissani avartamaan vähän lisää Suomen tuntemustani ja tietysti myös näkemään kavereita, joista toisia en ollut tavannut vuosiin.

Pietarsaari avautui ainakin minulle lämpimänä ja kauniina paikkana. Sopivasti kaupunkia ja sopivasti maaseutua. Lauantaiseen kesäpäivään haettiin viilennystä Fäbodan Pikkuhiekkojen/Lillsandin upealta uimarannalta. Parkkipaikalta johtavan polun päästä avautuva avara merimaisema sai aikaan wau-reaktion. Sen verran tohkeissani olin, ettei siinä tilanteessa tullut kaikkien kimpsujen ja kampsujen kanssa otettua edes kuvaa. Saimaan järvimaisemia ja Turun saaristomaisemia enimmäkseen eloni varrella katselleena siitä on tovi, kun olen viimeksi Suomessa mantereelta käsin katsellut noin avaraa merimaisemaa, ulappaa.

Fäbodan lähellä olisi ollut myös arktinen museo NANOQ, mutta se jäi tällä kertaa ajan puutteen vuoksi käymättä. Fäbodassa syötyjen kotitekoisten hamppareiden jälkeen autosaattueemme suuntasi Pietarsaaren keskustaan.

Pietarsaaren kaupunki näyttäytyi vanhoine rakennuksineen ja kauniine puistoineen viihtyisänä kaupunkina (näin Kouvolan varsin betoniseen yleisilmeeseen tottuneena). Hiljaisille kaduillekin löytyi paikkalliselta kaveriltani selitys: ihmiset olivat kaupungista siirtyneet joko mökeilleen tai sitten samaisena viikonloppuna vietetyille Seinäjoen Tangomarkkinoille:).

Kalajoen Hiekkasärkät

Sunnuntaina otettiin Pirkkalan porukan kanssa ajosuunta kohti pohjoista. Kalajoen Hiekkasärkät sattuivat sopivasti matkan varrelle, joten mikäs voisi olla sen kesäisempää kuin astella upottavalla hiekkadyynillä/-särkällä ja kastautua viilentävässä merivedessä.

Kalajoen Hiekkasärkät/Hietasärkät on valtakunnallisesti arvokas tuuli- ja rantakerrostuma, joka on syntynyt ja kehittynyt viimeisen 1300 vuoden aikana, kun maanpinta alueella on kohonnut Itämeren peitosta. Valtavat hiekkamassat ovat peräisin aluetta sivuavasta harjumuodostumasta, joka on syntynyt jäätikköjokien kerrostamana viimeisen jääkauden loppuvaiheessa. Hiekkamuodostuma elää jatkuvasti tuulen ja rantavoimien vaikutuksesta. Selvitysten mukaan alueen pohjoisosan rantaviiva on edennyt viimeisen 120 vuoden aikana noin 100 m ja puolestaan eteläosissa rantaviiva on perääntynyt, maankohoamisesta huolimatta, noin 50 metriä.

Lisätietoja valtakunnallisesti arvokkaista tuuli- ja rantakerrostumista löytyy ympäristöhallinnon internetsivuilta tai julkaisusta: Valtakunnallisesti arvokkaat tuuli- ja rantakerrostumat, Suomen ympäristö 32/2011.

Rokua Geopark – heritage of the ice age

Rannikolta matkamme jatkui kohti Utajärveä ja sieltä Rokuan maisemiin. Olimme varanneet pienen mummonmökin Lianjärven rannalta. Mökkimme, alias Pikku-Hollanti, osoittautui varsin hyväksi ja edulliseksi perustason majoitusvalinnaksi (70 €/yö) kolmen aikuisen ja yhden alle kolmevuotiaan lapsen käyttöön.

Rokua on roikkunut reissulistoilla jo vuosia, ja vihdoin olimme paikan päällä! Rokuan alue on Suomen ensimmäinen, ja toistaiseksi ainoa, Global Geoparks-verkoston Geopark-kohde. Samalla se lunastaa myös tittelin maailman pohjoisimpana UNESCO:n suojeluksessa olevana ainutlaatuisena geologisena kohteena. Geopark-statuksen alue sai vuonna 2011, mutta alueen muodostumat ovat syntyneet jo vuosituhansia ja -miljardeja aiemmin.

Suomen kallioperän kehitysvaiheisiin pääsee kätevästi tutustumaan Utajärven kompaktissa kivipuistossa, jonne on kerätty näytelohkareita eri puolelta Suomea aina maapallon syntyvaiheista nykyhetkeen. Kivipuiston polku on noin 90 m pitkä, joten se sopii koko perheelle. Kivipuisto eri kivilajinäytteineen on näkemisen arvoinen paikka, vaikka ei olisi suuremmin kivistä kiinnostunutkaan. Oulujärven alueen vanhimmat genissikalliot ovat syntyneet 2,7 – 2,6 miljardia vuotta sitten, ja alueen kallioperä lukeutuukin Euroopan vanhimipiin.

Näyttävimmät geologiset muodostumat Rokuan alueella ovat kuitenkin syntyneet viimeisen jääkauden aikana tai sen jälkeen. Alueella on edustavia muodostumia 10700 – 10500 vuotta sitten jäätikköjokitunneleihin kerrostuneista harjuista ja mannerjään edustalle, jäätikköjoen suulle kerrostuneista deltoista. Jäätikön perääntyessä sora- ja hiekkakerroksiin hautautui jäälohkareita, jotka myöhemmin sulettuaan jättivät jälkeensä laajoja kuoppia, niin sanottuja kuolleen jään hautoja eli suppia. Rokuanvaaralla sijaitseva Syvyydenkaivo on Suomen syvin suppa. Syvyyttä sillä on noin 50 m ja pituutta noin 300 m.

Rokuan alueelle on tallentunut hyvin myös jäljet jääkauden jälkeisen rantavyöhykkeen siirtymisestä. Alueen korkein ranta sijaitsi 10400 vuotta sitten Pookivaaran huipulla, 194,2 m nykyisen meren pinnan yläpuolella. Maankohoamisen myötä ranta on asteittain siirtynyt nykyiselle tasolleen. Muinaiset rantavallit näkyvät portaittaisina sarjoina useissa eri paikoissa Rokuan alueella.

Vedestä paljastuneet kasvittomat hiekkarannat olivat alttiita tuulille, minkä seurauksena alueelle alkoi kehittyä hiekkadyynejä. Voimakkainta dyynien muodostuminen oli 10000 – 9000 vuotta sitten. Tämän jälkeen kasvillisuus alkoi hiljalleen sitoa maa-ainesta ja dyynit jäivät lepäämään nykyisille paikoilleen. Alueen korkeimmat dyynit ovat noin 25 m, ja ne erottuvat hyvin niin kartalla kuin maastossakin. Pikku-Rokuan dyynikenttä on geologisesti Suomen edustavin dyynialue. Pieni kävelykierros dyynikentällä ja hieman mielikuvitusta mukaan matkaan, niin silmien eteen avautuu hiekkainen, tuulen tuiverrukselle altis, puuton maisema vuosituhansien takaa!

Rokuan Geopark -alueen eteläisimmissä osissa sijaitseva Manamansalo osui vielä ohikulkumatkallemme ennen suunnan ottamista kohti Pohjois-Karjalaa. Manamansalo on Oulujärven suurin saari ja sinne pääsee lännestä Alassalmen lossin kautta ja idästä Kaivannonsalmen sillan kautta. Manamansalossa on nähtävissä samoja jääkauden jättämiä muodostumia kuin Rokuallakin, mutta omin vivahtein tietysti. Piipahdimme pikaisesti uimassa saaren eteläosissa sijaitsevan Rytölahden rannalla. Ranta oli unelma etenkin lapsiperheille, sillä kahluusyvyyttä riitti useampi sata metriä. Itse luovutin syvien vesien etsimisen siinä vaiheessa, kun vettä oli navan korkeudelle. Siitä sitten tehokkaasti käsipohjaa uiden takaisin rannalle. Rytölahden rannalla toimii Kultahiekkojen leirintäalue, joka on Manamansalossa sijaitsevasta kahdesta leirintäalueesta se pienimuotoisempi. Pohjoisrannalla sijaitseva Manamansalon leirintäalue osoittautuikin sitten varsin vilkkaaksi camping-alueeksi (näin entisen karavaanarilapsen silmin katsottuna), eikä ihme, sillä leirintäalueen ympäristössä oleviin suppalamppiin oli istutettu kesän aikana melkoiset määrät lohikaloja kalastuksesta innostuville karavaanareille. Itse päädyimme herkuttelemaan jäätelöillä leirintäalueen kahviossa ja käymään bongaamassa leirintäalueen halki kulkevan Oulujärveen sukeltava harjuydin.

Viivyimme Rokuan Geopark -alueella kolme yötä ja kolme päivää. Aika oli sopiva muodostumine/nähtävyyksien koluamiseen, mutta olisi siellä vielä mennyt pari päivää lisääkin virkistäytymisen ja luonnossa olon merkeissä. Meillä paikkoihin tutustuminen tapahtui osittain autolla siirtyen, sillä geopark-alue on pinta-alaltaan suhteellisen laaja. Toki vaihtoehtona on ottaa rinkka selkään ja lähteä kiertelemään aluetta vaeltaen. Rokuan alueella retkeilyreitistöä on 57 kilometriä ja pidemmällekin pääsee Tervareitistöä pitkin. Reittejä löytyy hyvin myös päiväpatikointeihin. Itse testasimme 8 km pituisen Rokuansydän-reitin, joka on myös geologinen luontopolku.

Maastopyöräily on alueella myös mahdollista, ja pyöräilyyn sopivia polkuja/teitä löytyy alueelta verrattain paljon. Porukkamme miespuolinen matkaaja ottikin tuntumaa hiekkadyyneihin maastopyörän selästä käsin. Jos ei oma pyörä ole matkassa mukana, niin maastopyörän vuokraus onnistuu ainakin Opastuskeskus Supan kautta. Tosin uusia maastopyöriä taisi olla tarjolla kaksi kappaletta, joten pyörien saatuvuutta kannattaa tiedustella etukäteen.

Oulunjärvi tarjoaa mahdollisuuden myös melontaan, ja järven saarissa kartan perusteella näytti olevan kivasti laavuja/kotia. Aikataulumme ei kuitenkaan venynyt tällä reissulla melontamahdollisuuteen.

Rokuan Geoparkin internetsivuilta löytyy kätevä panoraamakartta, josta voi tarkkailla alueen nähtävyyksiä sekä 3D-malleja alueen muodostumista. Geologian tutkimuskeskus on laatinut alueelta myös erittäin laadukkaan geologisen retkeilyoppaan, jonka avulla jääkauden perintö, luonnon muovaamat maisemat ja niiden syntyhistoria avautuvat omalla tasollaan.

Valtimon sykkeessä

Rokua ja Oulunjärvi hyvästeltiin Manamansalon maisemiin.  Seuraava ja viimeinen etappi oli Pohjois-Karjalassa, tarkemmin ottaen Valtimolla. Olikin jo aika päästä tarkistamaan ja näkemään 13 vuotta sitten tutustumani ystäväni (= entisen opiskelukaverini ja entisen kämppikseni ja kummityttöni äidin) lapsuuden maisemat.

Valtimo oli jotakuinkin sellainen, minkä kuvan olin saanut ystäväni puheista. Pieni, leppoisa pitäjä Pohjois-Karjalassa. Järvien läsnäolo ja vaaramaisemat kuitenkin yllättivät. Ruoka ja kunnon ruisleipä maistuivat, kiitokset siitä kuuluu isäntäväelle. Kotimajoitus oli viiden tähden tasoa!

Valtimon syke, leppoisan rauhallinen sellainen, oli nähty (ainakin päällisin puolin) parin päivän tutustumisen jälkeen. Henkilöautoilu vaihtui bussikyytiin, ja matkanteko jatkui yksin kohti Joensuuta ja sieltä junalla kotia Kouvolaan. Kilometrejä kertyi Google Mapsilla laskettuna noin 1450 km.