Olo oli kuin astetta huonokuntoisemmalle vuoristorata-ajelulle istutetulla purkitetulla sardiinilla. Minibussimatkamme Siem Reapista Phnom Penhiin oli siis kuoppainen ja tiivistunnelmainen. Tie oli jotain asfaltin ja soran väliltä. Ja uskallan väittää, että pienimuotoinen perusparannus olisi paikallaan. Yllättävää kyllä uni maistui tällä 6,5 tunnin matkalla (10 $/hlö = n. 8 €/hlö) paremmin kuin hyvin – sitä ei häirinnyt edes toisinaan tapahtuvat penkistäirroittautumisilmalennot!

Kambodzan pääkaupungissa Phnom Penhissä pistäytyminen ennen etelän Sihanoukvillen rannoille suuntaamista oli pikainen kaksi ja puoli päivää. Siihen nähden, että kaupunki on nelisenkymmentä vuotta sitten tyhjennetty asukkaistaan surullistakin surullisempien tapahtumien seurauksena (joista lisää myöhemmin), näytti kaupunki voivan suhteellisen hyvin.

Central Marketista löytyi valtaisat ja eksoottiset ruokamarkkinat sekä tavaraa koruista vaatetuksiin ja matkamuistoista kirjoihin.

Eriarvoisuus näkyy kaduilla. Siinä missä hyvätuloisille myydään kaupunkimaastureita katujen autoliikkeissä, yrittävät kaupungin vähäosiaisimmat, niin äidit, lapset kuin vanhuksetkin, selviytyä kerjäämällä ja keräämällä katujen roska-astioista kierrätykseen kelpaavaa, rahan arvoista muovi- ja metallijätettä. Toisten roska merkitsee toisille rahaa. Silmiä avaavaa. Olen kerran jos toisenkin miettinyt, että kuinka onnellisessa asemassa sitä itse onkaan, kun on syntynyt Suomessa, jossa perusturva on kunnossa ja muutkin asiat kuitenkin suhteellisen hyvin. Toki, vähäosaisia riittää myös Suomessa ja apua tarvitaan, sitä en kiellä. Täällä tuo vähäosaisuus ja köyhyys kohdistuu vaan suurempaan osaan väestöä ja näkyy astetta brutaalimmin.

Grillailua katukeittiössä.

Huumeiden käyttö, tai ainakin kaupittelu, Kambodzassa on ilmeisen yleistä ja sopivassa kadun kulmassa ulkomaalaisillekin tullaan tarjoamaan ostomahdollisuutta. Näitä tarjouksia on sadellut meillekin, niin Siem Reapissa kuin Phnom Penhissäkin. Kohtelias kieltäytyminen on kuitenkin riittänyt. Kaakkois-Aasian tapaan Phnom Penhinkin kaduilla ja baareissa on tyttöjä/naisia tarjoamassa länkkärimiehille palvelujaan. Kaikkea on tarjolla, sen suurempia peittelemättä.

Kaupungin elävin alue löytyy Mekong-joen tuntumasta. Alueelle on keskittynyt hotelleja ja turisteille suunnattuja kalliimman puoleisia ravintoloita. Tosin pienen hana oluen sai joenvarsiravintolastakin happy hourin aikaan 0,75 $ (= n. 0,60 €), mikä on ihan kilpailukykyinen hinta vähän kauempana kaduilla tarjotulle 0,50 $ (= n. 0,40 €) tuopille. Toisin sanoen, olut ei täällä maksa juuri mitään. Mekong-joen vartta kulkee leveä, mukavan oloinen, jalankulkuun tarkoitettu rantakatu, joka toimii myös paikallisten vapaa-ajan hengailualueena. Jokivarsialueen ulkopuolella kaupunki tuntui melko mitäänsanomattomalta. Majapaikkamme sijaitsi Central Marketin läheisyydessä, josta matkaa jokivarteen oli noin kilometri. Varsinkin iltaisin olisin toivonut, että majapaikkamme olisi sijainnut tuolla eläväisellä jokivarsialueella, jossa kulkeminen tuntui yksin huomattavasti turvallisemmalta kuin alueen ulkopuolisilla astetta pimeämmillä ja hiljaisemmilla kaduilla.

Hiljaa virtaa Mekong-joki. Joella järjestetään auringonlaskun risteilyitä.

Rantautuneet.

Jalkapallon peluuta Mekong-joen varrella.

Oleilua rantabulevardilla.

Liikenne Phnom Penhissä on vilkasta. Autoja, mopoja, pyöriä ja jalankulkijoita. Ei ole tavaton näky, että mopo kiitää kadulla vastavirtaan muuhun liikenteeseen nähden. Liikennevaloja on siellä täällä, mutta ne on osoitettu ainoastaan ajoneuvoliikenteelle. Jalankulkijan tulee tulkita ajoneuvoille tarkoitetuista liikennevaloista, milloin mistäkin suunnasta liikenne kulkee ja milloin on turvallista ylittää katu niin, ettei joudu yliajetuksi. Tosin täällä liikenne vaan sujuu, vaikka se onkin hieman kaoottista. Mopot väistelevät sujuvasti muuta liikennettä ja antavat tietä tarpeen tullen. Ja kun kerran autoissa ja mopoissa on töötti olemassa, niin miksei sitä käyttäisi? Niinpä, täällä tööttikulttuuri kukoistaa. Tööttiä käytetään aina, kun halutaan, että joku jossain lähistöllä havaitsee tööttääjän ja osaa varoa tööttääjää. Liikenteessä näkee myös mielenkiintoisia ajoneuvojen tilaihmevirityksistä. Minibussien olemattomia takakontteja on helppo jatkaa vanerilla metrin verran auton ulkopuolelle, jotta kaikki tavarat mahtuvat kyytiin ja mustekalavirityksillä taataan, että ne kassit pysyvät kyydissä. Koomisin näky oli, kun kadulla köytettiin perusmopon tarakalle 120 cm runkopatjaa. Mopon keula oli kepeästi ilmassa, mutta niin päättäväisesti sitä patjaa siihen mopon runkoon kaksi miestä sitoi, että en epäile, etteikö se patja siinä mopon kyydissä kulkenut uuteen kotiinsa!

Liikenteessä.

Kaupungin nähtävyyksien bongailut jäivät tällä erää vähemmälle. Temppelit ovat aina hienoja, mutta luulen, että Bangkokin Wat Phon makaavan Buddhan loisteliaisuuden varjolla voin jättää muutamat vastaan tulevat temppelit vierailematta. Kaupungista löytyy ilmeisen hyvätasoinen kansallismuseokin, erilaisia maan historiaan liittyviä muistomerkkejä sekä komeutta pursuava Royal Palace. Tällä kertaa näihin ei löytynyt jaksamista, mielenkiintoa eikä tarmoakaan. Luulen, että suhteellisen karmaisevien Tuol Slengin ja Killing Fieldsin näkemisellä ja kokemisella saattoi olla osuutta asiaan.. Niistä kerron lisää jatkossa.

Uskonnollisia menoja. Mieleenpainuvan tunnelman loi ilmassa leijaileva suitsukkeen savu ja melodinen soitinmusiikki.

Pelokkaat lintuparat odottavat vapautumistaan.