Uusi maa ja uudet tuulet! Vietnamin maalle on siis siirrytty jo viikko sitten ja ensinäkemältä monikin asia muuttui heti rajan ylityksen jälkeen. Mopojen määrä ja liikenteen kaottisuus, latinalaisten kirjainten käyttö ja kyvykkyys lukea edes jollain tasolla paikallista kieltä (aksentteja tosin viljellään tässä kielessä sen verran paljon, että ääntäminen tuskin menee ensiyrittämällä oikein) sekä omanlainen ruokakulttuuri ja uudet maut.

Suomen kansalainen tarvitsee Vietnamiin viisumin, mikäli viipyy maassa pidempään kuin kaksi viikkoa. Koska itselläni on ollut ajatuksena kulkea maata etelästä pohjoiseen, katsoin tarpeelliseksi hankkia maahan kuukauden viisumin. Sen turvin pitäisi ehtiä jollain tasolla tutustumaan maahan. Hommasin Vietnamin viisumin Sihanoukvillestä paikallisen matkanvälittäjän kautta. Hintaa viisumille tuli 66 $ (n. 58,5 €) ja sain sen kahden vuorokauden sisällä. Sihanoukvillessä sijaitsee Vietnamin konsulaatti, joten viisumin olisi voinut käydä myös itse hoitamassa paikan päällä. Omatoimisesti hinta olisi ollut ehkä n. 6 $ (n. 5,3 €) edullisempi, mutta kulkemisiin olisi mennyt jotakuinkin sama summa, joten menin sieltä, missä aita oli matalin – ja kaikki toimi loistavasti.

Täytyy sanoa, että täällä Kaakkois-Aasiassa matkajärjestelyt pelaavat loistavasti. Aikatauluihin ei aina ole luottamista, mutta muut järjestelyt pelittävät. Ostin Kampotista suoran minibussi- ja lauttalipun (18 $ = 16 €, matka-aika n. 4,5 h) Vietnamiin Phu Quocin saarelle. Rajamuodollisuudet menivät kätevästi (vaikkakin hieman sekavasti) matkaoppaamme kerätessä passimme ja hoitaessa muodollisuudet puolestamme. Vietnamin puolelle siirryttiin jalkaisin ja ainut asia, mitä odottamisen lisäksi tuli tehdä oli täyttää terveyden tilaa koskeva selvityslomake. Jokaiselta maahan tulijalta mitattiin ranteesta myös ruuminlämpö. Ilmeisesti terveysselvitys liittyi ainakin osittain mahdolliseen ebolan torjuntaan, mutta voi olla, että menettely on muutoinkin normaali Vietnamiin saavuttaessa. Odottelimme, että rajaviranomaiset saivat passimme kondikseen, jonka jälkeen viranomaiset luovuttivat ne kuvien perusteella oikeille henkilöille. Olimme aikataulusta myöhässä ja saavuimme Ha Tien satamaan viittä minuttia ennen lauttamme lähtöä. Lauttoja Phu Quociin kulkee kahdesti päivässä. Lauttamatka Ha Tienistä saarelle kesti puolitoista tuntia ja matkapahoinvointitabletit olisivat taas olleet paikallaan. En käsitä, mitä on tapahtunut muutaman vuoden aikana, sillä tuntuu, että tulen entistä helpommin huonovointiseksi eri kulkuneuvoissa.

Lauttamatkalla tapasin Koh Rongilla tutustumani saksalaisen Renen, joka oli Koh Rongin jälkeen kolunnut Kambodzan Siem Reapin sekä Phnom Penhin ja saapunut Vietnamiin jo muutamaa päivää aiemmin. Suunnitelmat reissureitistä menivät sen verran hyvin yksiin, että reissuseuraa olisi tiedossa useammiksi päiviksi eteenpäin.

Kambodzan rajan tuntumassa sijaitseva Phu Quoc on Vietnamin suurin saari. Saaren länsiosassa sijaitsee Duong Dongin kaupunki, joka toimii saaren keskuksena. Keskusta-aluetta kiertäessään on helppo saada tuntumaa niin vietnamilaiseen liikenne- kuin ruokakulttuuriinkin. Vaikka mopoja on kaikkialla Kaakkois-Aasiassa paljon, niin Vietnamissa niitä on vielä tuplasti enemmän. Kun Kambodzassa tottui siihen, että mopot ajavat nätisti suhtellisen sujuvassa jonossa ajokaistan oikeaa reunaa ja autot enemmän kaistan vasempaa puolta, täällä Vietnamissa mopot suihkivat menemään joka suuntaan ja autot siellä välissä. Eli ensialkuun koettuna liikenne oli täyttä kaaosta. Silmä kuitenkin tottuu nopeasti ja nyt useamman päivän kokemuksella voinkin vain ihmetellä, kuinka sujuvaa liikenne oikeastaan onkaan. Vaikka risteysalueilla näyttääkin siltä, että liikenteessä ei ole mitään järjestystä, ja kaikki menevät minne sattuu, niin todellisuudessa mopoilijat valuvat yhtenä sulavana virtana toinen toisiaan väistellen kohti määränpäätään.

Keskustan Duong Dongin market on paikallisten kaupankäynnin keskus ja ehdottomasti käymisen arvoinen. Alueella on myynnissä lähes tulkoon kaikkea. Näin länsimaalaiselle marketista välittyvät ensitunnelmat olivat hieman ristiriitaiset. Tykkään paikallisten markettien tunnelmasta todella paljon. Ruoka on tuoretta, värikästä ja ihmiset arkisten ruokaostosten tai työnsä äärellä. Paikallista elämää siis parhaimmillaan. Se, mikä aiheutti pientä ahdistusta oli, että tuoreuden takuuna monet eläimet myytiin elävältä: kalat haukkoivat henkeään pienissä altaissa, kanat kyyköttivät lavetilla rivissä jalat sidottuina ja tiput piipittivät pieneen koriin ahdettuina. Tiedän, että se on arkipäivää täällä ja on osa kulttuuria, mutta ehkä näin ensinäkemältäni en voinut olla tuntematta sääliä näitä pikkueläimiä kohtaan.

Duong Dongissa marketin hiljentyessä voi siirtyä kävelymatkan päässä, Duong Dong joen toisella puolen sijaitsevalle night marketille. Night market aukeaa viideltä alkuillasta ja alueella on myynnissä niin ruokaa, koruja kuin vaatteitakin. Katukeittiöt on se juttu, miksi night marketilla kannattaa vierailla. Tarjolla on vietnamilaisia makuelämyksiä, ja BBQ:sta voi valita oman mielensä mukaan sopivan määrän evästä. Tarjolla on niin kanaa, kalaa kuin mereneläviäkin. Lisäksi grillistä voi saada länsimaalaiselle hieman eksoottisempaakin ruokaa kuten sammakkoa ja käärmettä. Itse testani uusina makuina sammakkoa ja simpukoita. Sammakossa ei ollut kovinkaan montaa lihasta syötävissä. Aloitin muhkeimmasta, eli reisilihaksesta, ja täytyy todeta, ettei makukokemus ollut ollenkaan huono. Melkolailla samantyylistä kuin kana, ei ehkä aivan yhtä mureaa, mutta ei liian sitkeääkään. Simpukat olivat mahtavasti maustettuja ja cashew-pähkinärouhe kruunasi kokonaisuuden. Tähän mainittakoon, että söin tuota sammakkoa ennen Duong Dong marketin näkemistä. En tiedä, oliko meidän syömä sammakko kokenut saman kohtalon ennen kuolemaansa kuin Duong Dongin marketilla vatsanympäriltä kolme yhteen sidottua sammakkoa, mutta jos tuo näky olisi ollut tiedossa, niin olisi sammakko saattanut jäädä valitsematta..

Lomailijat ovat jo löytäneet Phu Quocin saaren ja alue kehittyy koko ajan lisää. Duong Dongin eteläpuolelta alkavan, kilometrien pituisen Long beachin varrella on tarjolla lukuisia majoitusvaihtoehtoja hotelleista guesthouseihin. Muut saaren rannat ovat selvästi hiljaisempia ja osa autioitakin. Luulen, että matkaajien määrä saarella lisääntyy vuosi vuodelta. Saaren luoteisosaan on vasta valmistunut Vinpearl land, joka on hulppea resortti-, vesihuvipuisto- ja golfkenttäkompleksi. Longbeachin eteläosissa puolestaan on käynnissä iso tienrakennusprojekti sekä rakenteilla ainakin kaksi valtavan kokoista resorttikokonaisuutta. Pienistä hankkeista ei todellakaan ole kyse, sillä valmistuessaan kyseiset resortit muodostavat jo oman kyläkeskitymän lukuisine villoineen ja hotellirakennuksineen.

Vuokrasimme mopon pariksi päiväksi. Saaren kartat olivat paikoin hieman hämääviä ja välillä vaihdoimme kokemuksia vastaantulevien muiden mopoilijoiden kanssa. Saaren pohjoisosassa ajelimme Phu Quocin kansallispuiston jylhien metsien tuntumassa, punaisilla pomppuisilla metsäteillä sekä muinaisten hiekkadyynien juurella. Vierailimme myös pienessä uinuvassa (puolet alueella olevista paikallisista nautti päiväunista riippumatoissaan) kalastajakylässä, jossa ei muita turisteja näkynyt. Muiden matkaajien olemattomuus johtunee luultavasti siitä, että paikka oli 10 km pituisen umpikujan päässä, omassa yksityisessä ylhäisyydessään. Lähtiessämme kylästä olivat paikalliset kokoontuneet hiekkakentälle rinkiin ja valmistelivat kukkojaan taistoon. Emme jääneet seuraamaan tapahtumaa sen enempää, sillä asian näkeminen ei houkutellut. Kukkotappeluilla on kuitenkin pitkät perinteet vietnamilaisessa kulttuurissa. Nykyisin kukkotappeluiden järjestäminen on lailla kielletty, mutta ne ovat silti varsin yleisiä Vietnamissa.

Saaren eteläosissa sijaitsee pieni, mutta vilkas An Thoin satamakylä/-kaupunki, josta voi vuokrata veneen ja mennä Phu Quocin eteläpuolella sijaitseville saarille vaikka snorklailemaan. Saaren kaakkoisosissa sijaitsee myös Sao Beach, jonka sanotaan olevan saaren kaunein ranta. Kauneus syntyy valkoisesta hiekasta ja turkoosina loistavasta vedestä. Rannalla on muutama resortti ja ravintola, ja ihmisiä jonkinverran. Jos kaipaa kaunista, mutta autiota hiekkarantaa, kannattaa suunnata Duon Dongin pohjoispuolen rannoille. Helmistä tykkäävän kannattaa suunnata Long beachin eteläisten osien helmifarmeille, joilla on myynnissä vitriinimetreittäin erilaisia helmikoruja. Helmen koosta ja laadusta riippuen hinnat vaihtelevat muutamista kymmenistä euroista yli tuhansiin euroihin. Oma reissubudjettini saati tarpeeni ei taipunut kyseisiin ylellisyyksiin, vaikka olo täällä Vietnamissa ensi alkuun olikin kuin miljoonäärillä. Miljoonäärifiilikset tulivat puhtaasti siitä, että hallussani on miljoonittain paikallista valuuttaa. Olo olisi kuin kroisoksella – ellei tietäisi, että miljoona Vietnamin dongia vastaa noin 40 €.