Kampotin pieneen, idylliseen joenvarsikaupunkiin on vaikea olla ihastumatta. Kaupungin keskusta kauniine rakennuksiineen ja pienine, viehättävine katukahviloineen on kompaktissa koossaan kierreltävissä jalkaisin. Nähtävää on kuitenkin kaupungin ulkopuolellakin luolista pippuriplantaaseihin ja suolakentistä kansallispuistoihin, joten mopoon tai tuktukiin on turvautuminen, mikäli haluaa paikkoja laajemmalti nähdä.

Kampot sattui sopivasti matkan varrelle Sihanoukvillestä Vietnamiin suunnattaessa. Kambodzan viisumin päivät alkoivat käydä vähiin, joten aikaa Kampotin koluamiseen oli vain pari päivää. Sen ajan käytinkin tehokkaasti.

Saapumispäivänä etsin ensin itselleni majoituksen, jonka jälkeen kiertelin kaupungin kaduilla ja joen varressa ihastellen pikkukaupungin leppoista tunnelmaa. Kaupungilla pyörimisen olisi voinut tehdä myös pyörän selästä käsin, mutta itselleni jalkaisin tallustaminen, silloin kun se onnistuu, on mielekkäämpi vaihtoehto. Pyörällä toki pääsee kätevästi laajemmalle alueelle, joten siinä mielessä suositeltava vaihtoehto, mikäli aikaa on laajempaan tutustumiseen.

Kaupungin katujen koluamisen jälkeen hyppäsin illalla pitkähäntäveneen kyytiin ja ihastelin kuinka aurinko painui läheisen Bokorin kansallispuiston kukkuloiden taakse. Pimeyden saavuttua alkoi valoshow, nimittäin tuhansien tulikärpästen (firefly) tanssi joenvarren puissa ja ruovikoissa. Sopiva jatkumo Koh Rongilla koetulle hohtavalle planktonille, tähtisade oli vain noussut veden pinnan ylle :). Katse astetta korkeammalle, toisin sanoen makoilua veneen kannella, ja ne oikeat tähdetkin siellä pimeällä taivaalla loistivat.

Toiselle päivälle olin varannut Salt and Pepper -kierroksen englannin kielisellä oppaalla. Noh, aina kaikki ei mene kuin Strömsössä, eli ei siis tälläkään kertaa. Saavuttuani aamulla retken lähtöpaikalle ilmoitti matkanjärjestäjä, että kaksi muuta retkelle osallistujaa olivat peruneet matkan, joten tuktuk-kyytiä yhdelle hengelle ei voitaisi järjestää. Vaihtoehtona oli perua joko retki ja saada rahat takaisin tai lähteä retkelle mopon tarakalla. Reissun peruminen ei tullut kysymykseen, koska halusin nähdä retken tarjoamat paikat, eikä uuden retken järjestäminen eri matkanjärjestäjältä luultavasti olisi enää samalle, eli minun viimeiselle Kampotissa viettämälle päivälle, onnistunut. Hyppäsin siis mopon selkään ja lähdimme kaasuttamaan oppaani kanssa kaupungin ulkopuolelle. Mopokyydissä ei sinällään ollut mitään vikaa, mopon jousitus toimi ja kyyti oli lukuisista kuopista huolimatta suhteellisen tasaista. Mutta voi sitä pölyn määrää, mikä matkan varrelta tarttui aurinkolaseihini, vaatteisiini, kenkiini ja reppuuni tuon päivän aikana. Punainen kerros hienoa pölyä peitti joka paikan ja vaatteet huusivat pesulaa! Matkan ensimetreillä minulle alkoi myös valjeta, että minun ”english speaking guide” ei ehkä ollutkaan niin english speaking. Sanavarasto ja ymmärrys oli jokseenkin (lievästi ilmaistuna) puutteellista. Tietysti, kyllähän sitä jo puhuu suhteellisen sujuuvaa englantia, kun osaa kysyä opastettavalta hänen nimensä.. Aloin myös epäilemään oppaan opaskokemusta, sillä matkan varrella ajoimme useamman kohteen ohi ja jouduimme kääntymään takaisin päin. Opas joutui toisinaan kyselemään myös tietä paikallisilta.. Oppaan asiantuntemuksen puute harmitti melkoisesti, koska olisi ollut supermielenkiintoista kuulla suolakenttien ja pippuriplantaasien osalta edes jotain tuotantoprosesseihin liittyviä faktoja. Noh, aina ei voi voittaa, ja tämän siitä saa, kun päätyy pihistelemään ja ottamaan retken halvimmalla tarjotulla hinnalla :). Pidetään siis tämä mielessä seuraavia retkiä varaillessa. Onneksi on olemassa internetin ihmeellinen maailma, josta voi tehdä lähes milloin ja missä vain hieman taustaselvitystä pahimpaan tiedonjanoonsa!

Ensimmäiset historialliset kirjoitukset Kampotin pippureista ovat 1200 luvulta. Ranskalaiseen keittiöön Kampotin pippurit päätyivät 1800-luvulla. Pippurin kasvatus alueella oli kadota sisällissodan ja punakhmerien valtakaudella, jolloin pippurin kasvatuksen sijaan viljeltiin pääasiassa vain riisiä. Pippuriviljelyn perinteet pitivät kuitenkin pintansa ja pippurinkasvatus Kampotin alueella on elpynyt. Kampotin pippurilla on ns. PGI-status (Protected Geographical Indication), mikä takaa sen, että kyseisellä nimellä tuotetut pippurit on kasvatettu tietyllä maantieteellisellä alueella (Kampot tai Kep) taaten korkealaatuisen tuotteen, jonka tuotannossa ei käytetä kemiallisia lannoitteita ja torjunta-aineiden käyttökin on rajoitettua. Kampotin pippureita kasvatetaan kahdesta eri lajikkeesta. Valko-, viher-, puna- ja mustapippurien makuerot syntyvät pippurin kypsyysasteesta sadonkorjuu vaiheessa sekä pippurin käsittelytavasta sadonkorjuun jälkeen. Viherpippurit poimitaan varhaisemmassa vaiheessa (sadonkorjuu syys-helmikuussa) kuin pidempään kypsyneet musta-, puna- ja valkopippurit (sadonkorjuu helmi-toukokuussa). Valkopippureita lisäksi liotetaan vedessä muutamia päiviä, jolloin pippurin kuoret irtoavat ja antavat pippurille tyypillisen värin. Kampotin puna- ja valkopippurit ovat erittäin harvinaisia sadonkorjuun vaikeudesta johtuen ja niitä tuotetaankin vain muutamia satoja kiloja vuodessa. Turhaan ei Kampotin pippuria ole kehuttu, sillä pippuri maistui erinomaiselle, etenkin kun eri pippureita oli sekoitettu keskenään suolan kera. Täydellinen mauste, ihan noin paljaaltaankin syötynä!

Pippureiden lisäksi Kampotin alue on tunnettu suolan tuotannosta. Suolakenttiä, joissa merivedestä haihduttamisen kautta kiteytyvä suola kerätään ja varastoidaan talteen, näkyykin rannikon tuntumassa silmän kantamattomiin. Suolavarastoista suola viedään tehtaisiin puhdistettavaksi, jatkojalostettavaksi sekä pakattavaksi.

Päiväretkeemme kuului myös Phnom Chhnork luolatemppelissä vierailu. Sain mukaani 18 vuotiaan, englantia (oikeasti) puhuvan opaspojan. Huippuiloinen tyyppi, joka opasti minut luolaan, kertoi temppelistä ja johdatti vielä lopuksi luolaston halki takaisin päivän valoon. Temppelin näkeminen vaatii reilun parin sadan portaan kipuamisen, mutta muutoin reitti on helppokulkuinen. Mikäli haluaa hieman seikkailua, luolastosta on mahdollista poistua eri reittiä kalkkikiveen kaivertuneiden käytävien kautta. Tämä reitti vaati hieman hyppimistä ja tasapainoilua (joka sujui oppaaltani flipflopeissa tuhat kertaa paremmin kuin minulta kevyissä vaelluskengissä), joten ihan kaikille sitä ei voi poistumisreitiksi suositella. Taskulamppu on myös ehdoton luolastoon mennessä!

Päiväretkemme viimeinen kohde oli Kep, jossa pääsin tutustumaan vilkkaan rapumarketin elämään sekä maistelemaan tuoreita meren antimia. Kepissä on myös pieni ja rauhallinen uimaranta (jota Kampotista ei siis löydy), jonka rantahietikolla kävin ottamassa pienet kävelyt. Mikään paratiisiranta se ei ollut, enkä itse ehkä tuon pikaisen visiittini jälkeen päätyisi kyseiseen paikkaan majottumaan, vaan valitsisin Kepin sijasta Kampotin.

Bokorin kansallispuisto jäi tällä kertaa näkemättä ajan puutteen vuoksi. Oli tehtävä valintoja ja tällä kertaa pippuri ja suola voittivat.